Tietoa taiteestani
Pohjalainen lakeus näyttäytyy lähes kaikissa Panu Hemmingin maalauksissa.
– Maalaan mielelläni pohjalaista surrealismia, jossa lakeusmaisemien päälle on sijoitettu erilaisia symboleita. Töissän käsittelen mielelläni henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia prosesseja. Ne ovat tietynlaisia muistikuvia, muistoja tai muistelmia viime vuosien ajatusprosesseista, hän selventää.
– Haluan tarjota tunneälykkäitä kokemuksia ja huumorin sävyttämiä elämyksiä kuvillani. Uskon, että ne nostattavat hyviä tunteita ja houkuttavat muutokseen ajattelussa, uudenlaiseen kokonaisvaltaisempaan elämän tulkintaan. Taulut haastavat näkemään maailman eri tavalla, hän kertoo ja esittelee maalauksiaan Isänmaallisesta ylösnousemus ja Tunneälyn symbioosi.
-Selittäminen on tärkeää, kun kyseessä on surrealisten taide, Hemminki myöntää. Hän on aina valmis vastaamaan kysyvälle, jos maalauksessa seikkailevien symbolien merkitys ei avaudu. Toki jokaisella on vapaus ymmärtää taidetta omalla tavallaan.
-Viime aikoina on tullut palautetta asiakkailta jotka ovat kokeneet maalaukseni seinällään voimaannuttaviksi. Se on yksi tärkeä motiivi taiteen teolle; välittää positiivista energiaa ihmisten arkipäivään.
– Esimerkiksi maalauksen Isänmaallinen ylösnousemus sanomana on se, että maaseudulla on tulevaisuutta. Suomen lippua kantava lentävä lehmä ja helavyötä lanteillaan kantava muna kuvaavat maaseudun mahdollisuuksia. Muna kuvaa aina jonkin uuden syntymistä. Jos jotain vanhaa katoaa, uutta syntyy, hän sanoo.
Panu Hemminki kuvaa itseään syvälliseksi pohdiskelijaksi, mikä näkyy hänen surrealistissa töissään. Yhteen tauluun hän on kätkenyt monen monta ajatusta ja mielenkiintoista symbolia.